Meillä on 10 vuotta vanha Yorkshiren terrier neiti, perheen todellinen päivänsäde, nimeltään Marilyn.
Marilyn sairastui viime tammikuussa, tutkimusten jälkeen saimme diagnoosin - diabetes. Täytyy sanoa, että ensin järkytyimme miten pieni koiramme pärjää taudin kanssa. Eläinlääkärimme lohdutti, että ei hätää sillä kaikki muut veriarvot olivat hyvät, ainoa poikkeavuus korkea verensokeri. Muutaman viikon jälkeen saimme insuliinimäärät kohdilleen ja normaali elämä jatkui - koira säilytti iloisuutensa. Ainoa muutos oli päivittäiset insuliinipiikit ja ruoaksi löytynyt Royal Canin´n Diabetic.
Marilyn on aina ollut vähän "kranttu" ruoan suhteen, mutta iloksemme suostui syömään Royal Canin´n ruokaa, kunnes tuli lokakuun loppu ja koiramme päätti että ei enää syö kyseistä ruokaa. No ei toisaalta ollut ihme, olihan hän yhdeksän kuukautta syönyt yhtä ja samaa ruokaa.
Kävimme eläinlääkärillä ja ehdotti toista merkkiä, jossa kuitenkin kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet oikeassa suhteessa. Vaihdoimme turvallisin mielin uuteen merkkiin, Purina veterinary Diets Canine OM. Pari ensimmäistä päivää meni hyvin, kunnes Marilyn päätti että halua kyseistä ruokaa kuppiinsa. Koska aikaisemmin, koiran ollessa terve, oli ollut aikoja että viikon söi jotain ruokaa ja sitten kieltäytyi ajattelin että nyt taas on "drama queen" vaihe menossa ja jatkoin ruoan antamista. Koska muuta ei ollut, suostui kuitenkin "pitkin hampain" ruokaa syömään.
Samalla alkoivat oudot oireet; maha alkoi pitämän murinaa ja kova jano koko ajan. Myös merkkejä siitä että ruoka ei imeytyisi kunnolla oli ilmassa - paino laski. Samaan aikaan veren sokeriarvot nousivat korkeiksi ja koira oli levoton. Ajattelin että kysymyksessä on diabeteksestä johtuvat ongelmat.
Pari viikkoa kului ja päivittäin Marilynin maha turposi, mutta turvotus laski aina yön aikana. Kun eräänä päivänä maha alkoi näyttämään jalkapallolta, menimme eläinlääkärimme luokse. Hän tutki koiran, ultraääni vahvisti että sisäelimet ovat kunnossa eikä mitään vikaa elimellistä vikaa ole. Lääkäri otti useita kuvia ja näytti ne vielä toiselle eläinlääkärille. Lääkärit olivat ihmeissään mistä oireet voivat johtua. Mitään kunnon syytä ei löytynyt.
Jatkoimme vielä samalla ruoalla. Eräänä iltana tulin taas töistä kotiin ja silloin maha oli niin suuri, että pelkäsin sen räjähtävän. Nappasin koiran kainaloon ja ajoin meidät eläinlääkärin vastaanotolle. Eläinlääkäri oli kauhuissaan, mutta taaskaan ei mitään löytynyt. Aloimme miettimään milloin oireet ovat alkaneet ja tajusimme että vähän sen jälkeen kun uusi ruoka aloitettiin.
Lähdimme vastaanotolta kotiin ja mukana vanha ruoka eli Royal Canin´n Diabetic. Reilun vuorokauden kuluttua, vanhaan ruokaan palattuamme, oireet olivat hävinneet. Koiran vatsa ei enää turvonnut ja koiran levottumuus hävisi. Marilyn nukkui yöt rauhassa ja muuttui entiseksi omaksi itsekseen. Johtopäätös oli se että ruoka oli aiheuttanut oireet.
Parin päivän päästä huomasimme että koira alkoi kuitenkin juomaan kovasti ja ennen niin tarkka pissapaikoistaan ollut koira alkoi tekemään isoja pissoja mm eteiseen. Koiran pissasta löytyi protiinia ja kalsiumia eli selvästi munuaiset eivät olleet kunnossa, aivan kuin ne olisivat joutunut käsittelemään ainetta jota ei pitäisi munuaisissa olla. Eläinlääkäri kysyi onko Marilyn voinut saada jostain myrkkyä elimistöön. Syksyllä oli edellisen kerran otettu iso verenkuva ja silloin kaikki arvot olivat kunnossa. Nyt verikoe osoitti että tilanne on muuttunut.
Olin yhteydessä Nestleen, jonka tuoteperheeseen Purina koiranruoat kuuluvat. Ensimmäinen yhteydenotto oli Purinan puolelta oikein ystävällinen, kunnes lähetin heille pari kuvaa Marilynistä vatsa turvonneena ja saatoin kyllä mainita että näistä kuvista on toimittaja ystäväni kiinnostunut. Ääni kellossa muuttui, aloin saamaan ikäviä puheiluita heidän eläinlääkäriltä. Kehotettiin menemään heidän suosittelemille eläinlääkäri klinikoille. Meidän eläinlääkärin ammattitaitoa arvosteltiin sen takia kun hänellä on myös homeopaattiset hoidot eläimille. Koskaan ei Marilynin hoidossa ole käytetty homeopatiaa.
Kun sanoin että onhan esim Yhdysvalloissa iso oikeusjuttu menossa Purina Beneful ruoan tiimoilta, minulle vastattiin että meidän käyttämä ruoka on valmistettu Euroopassa ja koska on eläinlääkäriltä ostettavaa niin siinä ei ole mitään vikaa. Ihan niinkuin olisivat myöntäneet että muualla valmistetut ruoat sisältävät aineita jotka eivät ole koirille hyväksi ja että takuu hyvästä ruoasta on vain jos sitä voi ostaa eläinlääkäriltä.
Purinan eläinlääkärit ovat nyt yhteydessä meidän eläinlääkäriin, kielsivät julkaisemasta mitään kuvia Marilynistä, testauttamasta nappuloita muualla kuin heidän testilaboratoriossa ja puhumasta asiasta esim toimittajien kanssa.
Nyt odottelemme tuloksia lopuista verikokeista ja toivomme että munuaiset eheytyisivät ja Marilynin olo parantuisi siihen tilaan mikä se oli ennen Purinan aloittamista.
Toivon, että kukaan muu ei joudu koiransa kanssa käymään samaa helvettiä läpi.
Kuvassa Marilynin maha - ei edes kaikkein pahimpana iltana
